Vihreiden energiavisio tunnustaa tosiasiat

Neljä turkulaista kuntavaaliehdokasta ja Viitteen jäsentä julkaisi ydinvoima-aiheisen kirjoituksen Turun Vihreiden nettisivuilla. Julkaisemme sen myös Viitteen omilla sivuilla.

Vihreä liitto on tunnettu tiukan ydinvoimakielteisestä historiastaan. Toisaalta puolueen sisällä vaikuttaa kaikissa asioissa tiukka avoimen keskustelun periaate. Ydinvoima on asia joka jakaa vahvasti mielipiteitä, mutta se ei ole asia, joka jakaisi puolueen. Ydinvoimakanta on puolueessakin viime kädessä mielipidekysymys, ei arvokysymys.

Vihreiden periaateohjelman kolme perusarvoa ovat vastuu ympäristöstä ja tulevaisuudesta, vapaus kaikille, sekä välittäminen muista ihmisistä. Nämä ovat väljiä ja joskus monitulkintaisia. Toisaalta myös Vihreiden vastahyväksytty strategia edellyttää, että Vihreiden toiminnassa “Vähennetään …. yksimielisyyden vaatimusta – suhteessa puoluetovereihin ja potentiaalisiin yhteistyötahoihin”.  Näkemyksiä onkin laidasta laitaan, ja niistä keskustellaan avoimesti.

Aivan tarkkoja viimeaikaisia tilastoja ei löydy, mutta Osmo Soininvaaran mukaan vuonna 2012 noin kolmannes jäsenistä olisi ollut valmis hyväksymään ydinvoiman ainakin joillakin reunaehdoilla. Nykyinen osuus ei ole tiedossa, mutta esimerkiksi viimeisimmässä energiavisiossa ainakaan nykyisiä ydinvoimaloita ei vaadita suljettaviksi.

Vihreiden poliittisessa tavoiteohjelmassa todetaan ydinvoimasta seuraavaa: ”Kalliin ja vanhanaikaisen ydinvoiman roolia Suomen energiantuotannossa ei ole syytä lisätä. Käytöstä poistuva kapasiteetti pitää korvata uusiutuvilla energialähteillä.”  Oma tulkintamme on, että tämä ei välttämättä suoraan sulje pois uudenaikaisia ja mahdollisesti taloudellisesti kannattavampia ydinteknologiaratkaisuja. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi pienet modulaariset reaktorit.

Fennovoimaan puolue on suhtautunut äärimmäisen kielteisesti, mutta tämä nimenomainen hanke jakaa mielipiteitä jopa niiden vihreiden kesken jotka lähtökohtaisesti kannattavat ydinvoimaa. Hankkeeseen sisältyy geopoliittisia ja taloudellisia ongelmia, joita on mahdoton kieltää.

Valtion nykyinen bioenergialinjaus on joka tapauksessa sekä ilmaston että metsiemme kannalta tuhoisa. Hakkuiden lisääminen hävittää arvokkaat metsämme ilman, että ilmasto erityisemmin hyötyisi; nyt poltettu puuhake on hiilidioksidina ilmassa saman tien, kun taas vastaava määrä hiiltä on sitoutunut uuteen metsään vasta 50 vuoden kuluttua. Hiilidioksidi on saatava ilmasta pois nyt, ei 50 vuoden kuluttua.

Nykyisin on täysin selvää, että fossiilisista polttoaineista eroon pääseminen on kaikkein tärkein tavoite. Uusiutuva energia kuten tuuli- tai aurinkovoima toimivat erittäin hyvin tiettyyn rajaan asti, mutta käytännön rajoja tulee vastaan yllättävän nopeasti. Esimerkiksi tuulivoimalat vaativat tehoonsa nähden paljon pinta-alaa ja raaka-aineita. Aurinkoenergia taas vaatisi sähkön varastointijärjestelmiä, joihin uppoaisi valtava määrä raaka-aineita. Puhtaasti uusiutuviin nojautuminen vaatisikin esimerkiksi valtavasti lisää kaivoksia. Kaikilla energiamuodoilla on omat haittansa ympäristölle.

Saksan Energiewendeä voi käyttää surullisena esimerkkinä siitä, miten voi käydä, jos ideologia on tärkeämpää kuin todellisuus. Saksan päätös purkaa ydinvoimalat on johtanut siihen, että uusiutuva energia on korvannut ydinvoiman, ei fossiilista energiaa. Lopputuloksena päästöt ovat vähentyneet marginaalisen vähän.

Suomessa vihreät ovat vähäeleisesti mutta tiukasti pysyneet eri linjoilla kuin Saksassa, ja siksi meillä Olkiluoto 3:n valmistuessa on todelliset edellytykset tuottaa suuri osa sähköstämme hyvin pienin hiilidioksidipäästöin – myöhässä, ja kalliilla hinnalla, mutta kuitenkin puhtaasti.

Meidän suurempi ongelmamme ovatkin lämmitys ja liikenne. Biodiesel ei ole kestävä ratkaisu suuressa skaalassa. Sähköautot ovat kestävämpi ratkaisu, mutta vaativat sähköntuotannon todella rajua lisäämistä. Tähän on vaikea tällä hetkellä nähdä muuta realistista ratkaisua kuin ydinvoiman lisääminen.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa ollaan jo myöhässä, eikä meillä ole enää sitä ylellisyyttä, että voisimme valita joko ydinvoiman tai uusiutuvien välillä. Usein esitetään, että vähäiset resurssimme pitäisi sijoittaa mieluummin uusiutuvien kehittämiseen kuin ydinvoimaan. Tässä näkemyksessä on se ongelma, että se olettaa että ilmastonmuutos ylipäätään voitaisiin estää nykyisin vähin resurssein. Näin ei käytännössä ole. Ellei kaikkeen puhtaaseen energiaan sijoiteta rajusti enemmän rahaa, olemme varmuudella tuhoon tuomittuja.

Tämä johtuu ennen muuta siitä, että maailman energiantarve kasvaa rajusti, kun kehitysmaiden elintaso nousee. Ei siis riitä, että me korvaamme nykyiset hiilivoimalamme muilla ratkaisuilla. Jonkun on korvattava myös ne hiilivoimalat jotka muuten väistämättä rakennetaan esimerkiksi Kiinaan tai Intiaan. Siksi on käytännössä lähdettävä siitä, että resursseja hankitaan sekä ydinvoimalle että uusiutuville energiamuodoille.

Tämäntyyppiset näkemykset ovat edelleen vähemmistössä vihreiden sisällä, mutta yhä laajemmin on hyväksytty, että myös tällaisista näkemyksistä voi keskustella avoimesti.

Turun vihreiden kunnallisvaaliehdokkaat,
Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry:n jäsenet
 
Jakke Mäkelä,Viitteen varapuheenjohtaja

Allekirjoittajat kuuluvat Tieteen ja teknologian vihreisiin eli Viitteeseen. Viite pyrkii edistämään juuri tämänkaltaista keskustelua. Se on vihreiden suurin valtakunnallinen jäsenjärjestö, ja ainoa kotimaisella puoluekentällä toimiva yhdistys, joka ensisijaisesti edistää tieteellisten menetelmien ja tutkitun tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Toivotamme lämpimästi muita perustamaan vastaavia yhdistyksiä omien puolueidensa sisällä.

Puunpolton ilmastovaikutukset: tiedettä vai politiikkaa?

Kirjoittaja Jakke Mäkelä on FT ja fyysikko, ja Viitteen hallituksen jäsen. Hän on myös aktiivinen ympäristöliikkeessä.

Ylen uutinen metsäalan lobbauksesta Pariisin ilmastokokouksessa on monella tapaa hätkähdyttävä. Ingressi kuuluu näin: “Suomi on valinnut ilmastonmuutoksen torjunnassa ykkösnyrkikseen metsäbiomassan polttamisen. Tutkijoiden mukaan Suomen linjavalinnassa on riskejä, sillä puun polttamisen ilmastovaikutusten laskentatavat saattavat muuttua lähivuosina.”

Viesti tarkentuu: “Suomen kannalta kyse on megaluokan asiasta, sillä Suomen käyttämästä uusiutuvasta energiasta 80 prosenttia on metsäbiomassaa. Suomen ilmastotavoitteilta romahtaisi pohja, jos biomassan polttamisen laskettaisiin tuottavan päästöjä.  …. Ei ole siis ihme, että suomalaiset päättäjät ja elinkeinoelämän edustajat haluavat puhua puun hiilineutraaliuden puolesta käynnissä olevassa Pariisin ilmastokokouksessa.”

Suomi on siis kärjistetysti ottamassa linjan, jossa on jo etukäteen päätetty, että puunpoltto on hiilineutraalia. Jos tosiasiat osoittavat että se ei ole, lobbaus keskittyy tosiasioiden kieltämiseen.

Mikä on ongelma?

On todella epävarmaa, onko puunpoltto suuressa skaalassa hiilineutraalia. Erityisesti Suomen ilmastopaneeli on esittänyt skeptisiä näkemyksiä; he ovat  “huomauttaneet, että pohjoiset havumetsät kasvavat niin hitaasti, että polttamisesta vapautuva hiilidioksidi ennättää lämmittää ilmakehää ennen sitoutumistaan takaisin metsiin. Näin ajatellen puu ei ole hiilineutraali ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimalla pikaisella päästövähennysaikataululla.”

Tutkijoiden näkemyksiä esitellään tarkemmin Ylen huhtikuisessa artikkelissa. Kuten tieteessä aina, kysymys on monimutkainen. Bioenergian päästöjen suhteen se on erityisen monimutkainen. Päästöttömyysoletushan perustuu siihen ajatukseen, että puuta kasvaa koko ajan lisää. Jos siis nyt poltetaan vaikkapa motti puuta mutta samaan aikaan puuta kasvaa lisää motti, nettopäästö on ollut nolla.

Yksivuotisilla ja nopeasti kasvavilla kasveilla tuo ajatus pitää kohtuullisen hyvin paikkansa. Puun kanssa tilanne onkin vaikeampi. Suomalainen puu kasvaa hitaasti, ja nuori metsä sitoo hiiltä huomattavasti vähemmän kuin järeä metsä. Jos siis nyt kaadetaan ja poltetaan hehtaari metsää, kaikki sen sisältämä hiili vapautuu ilmakehään yhdellä kertaa. Vaikka korvaava hehtaari istutettaisiin saman tien, kestää vuosikymmeniä ennen kuin se on sitonut vastaavan määrän hiiltä.

Tämä ei riitä. Päästövähennykset on saatava aikaan nyt.

Toisaalta yksityiskohdat merkitsevät paljon. Poltetaanko myös kannot? Erittäin huono idea. Kannot ja juurakot pysyvät maan alla, ja sitovat hiilen maaperään lähes pysyvästi. Ne ovat siis lähes täydellinen hiilinielu. Toisaalta nopeasti lahoavia oksia ja risuja kannattaa ilmastomielessä ilman muuta polttaa, varsinkin jos ne syntyvät muun puunkäsittelyn sivussa. Metsään jätettyinä ne lahoaisivat ja vapauttaisivat hiilen joka tapauksessa. On järkevää käyttää niitä korvaamaan esimerkiksi kivihiiltä.

On kuitenkin hyvin kyseenalaista, kannattaako järeää puuta milloinkaan hakata poltettavaksi. Sekä ilmaston että talouden mielessä se kannattaisi ennemmin jatkojalostaa, jolloin se hyödyttäisi kansantaloutta eikä sen sisältämä hiili ainakaan heti vapaudu ilmakehään. Esimerkiksi puurakentaminen olisi liki täydellinen tapa käyttää puuta: se sitoo hiilen vuosikymmeniksi. Jalostukseen kelpaamaton jäte toki kannattaa polttaa energiaksi.

Jotta puunpolton todellista vaikutusta voitaisiin siis arvioida kunnolla, pitää mennä varsin syvälle yksityiskohtiin.  Näissä laskuissa on erittäin paljon epävarmuuksia, kuten nähdään alla olevasta kahdesta kuvasta. Käytännössä on epäselvää, onko edes järkeä niputtaa kaikkea biovoimaa yhteen. Jotkut biopolttoaineet, esimerkiksi maissipohjainen etanoli, ovat selkeästi ei-kestäviä. Puunpoltto saattaa joissakin olosuhteissa olla kestävää, mutta epävarmuusrajat ovat valtavia.
RE-emissions-chart

(Kuvalähde: Union of Concerned Scientists)

IPCC

Kuvalähde: IPCC

 

Mitä tiede siis itse asiassa sanoo puunpoltosta? Ei mitään. Tiede ei voi sanoa, onko puunpoltto (tai mikään muukaan asia) hyvä vai huono asia. Sensijaan tieteellisin menetelmin voidaan arvioida, onko jokin tietty väite huuhaata.  Ja alkaa näyttää koko ajan selvemmältä, että ajatus puunpolton täydellisestä päästöttömyydestä on huuhaata. Jossakin vaiheessa myös kansainvälinen yhteisö tulee päätymään tähän. Ja tähän Suomen pitää varautua.

Mitä muita ongelmia on?

On hyvä muistaa, että hiilidioksiditase ei ole puunpolton ainoa kysymysmerkki. WWF Suomi on hiljattain arvioinut Suomen metsien kestävää hakkuupotentiaalia biodiversiteetin kannalta.

Yhteenveto on muotoiltu melko diplomaattisesti. “Raportissa toimet metsäluonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen on tiivistetty kolmeen reunaehtoon: suojelualueverkosto laajennetaan alueellisesti ja luontotyypeittäin kattavasti 17 prosenttiin metsäpinta-alasta, kaikki talousmetsät käsitellään FSC-sertifioinnin mukaisin metsätalouden menetelmin ja kantojen käyttö lopetetaan. Reunaehdot huomioiva, ns. ekologistaloudellinen hakkuupotentiaali osoittautuu laskelman perusteella likipitäen nykyisten hakkuiden suuruiseksi.“

Kuulostaa hyvältä, mutta alla oleva kuvaaja osoittaa, miten kaukana itse asiassa ollaan. Reunaehdot eivät toteutu likimainkaan. Jos ne toteutuisivat, voitaisiin ehkä hakata 70 miljoonaa kuutiota vs nykyinen 65 miljoonaa. Tästä ylöspäin ei päästä.

Gaia

(Lähde: WWF Suomen raportti, s 22)

Metsäteollisuus taas arvioi metsien taloudelliseksi potentiaaliksi 93 miljoonaa kuutiota vuodessa, mikäli ekologisia seikkoja ei tarvitse ottaa huomioon. Tämä summa on käytännössä nyt suunnittelun pohjana. Erityisesti energiapuun kohdalla erot ovat merkittäviä. Teollisuuden laskelmissa energiapuun käyttöä voitaisiin lisätä 170%. WWF:n laskelmissa 30% — mikäli toteutetaan tiukkoja suojelutoimenpiteitä.

Tarkoista luvuista voi ja tulee kiistellä. Sekä WWF:n että metsäteollisuuden lähtöoletuksia voi ja tulee kyseenalaistaa. Siitä huolimatta ero on niin suuri, että kyse ei ole tulkinnan vivahteista.  Energiapuun lisäyksen suhteen joko WWF tai metsäteollisuus on väärässä.

Tämän lisäksi on muitakin kysymysmerkkejä, kuten esimerkiksi pienhiukkaspäästöt, ennen muuta puun pienpolton päästöt. Nämä ovat sinällään erillinen asia suuresta bioenergiakuviosta, mutta tieteen velvollisuus on tässäkin olla ankeuttaja. Jos suositaan voimakkaasti puun pienpolttoa, suositaan myös voimakkaasti pienhiukkasten lisääntymistä. Asiat ovat vaikeita.

Mitä jatkossa?

Jos pitäisi arvata mikä tulee olemaan Suomessa lähivuosikymmenien repivin ilmastokiista, se on juuri biomassan päästölaskelmat. Jos biomassalle tulee päästökertoimia, koko biotaloudelta voi pahimmassa tapauksessa todellakin pudota pohja. Tämä olisi noloa ja vaikeaa kaikille — myös Vihreille, joille uusiutuva energia, mukaan lukien biopolttoaineet, ovat politiikan kulmakiviä.

Kyynisesti katsottuna on täysin mahdollista (jopa todennäköistä), että Suomi päätyy samanlaiseen viherpesuun kuin turpeen kohdalla. Turve ei ole millään kriteereillä missään mielessä oikeasti uusiutuvaa energiaa, mutta koska Suomessa on onnistuttu lobbaamaan turve uusiutuvaksi, suomalainen turve on leikisti “hitaasti uusiutuva”.

Olisi kuitenkin toivottavaa, että Suomi ei kritiikittömästi lähtisi tähän leikkiin mukaan sillä varjolla, että kaikki uusiutuvat ovat kiva juttu ja biotalous on vielä kivempi juttu. Faktat on selvitettävä ensin. Olisi myös järkevää jo ennakoivasti lähteä siitä oletuksesta, että laskentasääntöjä tullaan muuttamaan, ja biomassalle tulee päästökertoimia.

Ennen muuta olisi syytä toivoa, että kukaan ei missään olosuhteissa lähtisi “puhumaan puun hiilineutraaliuden puolesta.”  Hiilineutraalius on tieteellinen kysymys, ei poliittinen.

Ensi vuonna käynnistyy Vihreiden uusi ilmasto- ja energiapoliittinen työryhmä, joka toivon mukaan ottaa nämä kysymykset huomioon riittävällä vakavuudella.