Viitteen kysymykset puolueen puheenjohtajaehdokkaille – osa 2

Vihreillä on jäsenäänestys puheenjohtajasta 29.5. – 7.6.2017.

Viitteen hallitus on laatinut ehdokkaille kolme laajaa kysymystä, joiden vastaukset esitellään kolmessa kirjoituksessa.

Vastaukset julkaistaan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Osa 1, Osa 3

Kysymys 2: Jotta Pariisin sopimuksen ehdot voitaisiin täyttää, Suomen todelliset ilmastopäästöt pitää puolittaa 10 vuodessa, ja sen jälkeen jälleen puolittaa uudelleen seuraavalla vuosikymmenellä. Lisähaasteen tuo se, että nykyinen energiastrategia nojaa biomassaan, joka tutkimustiedon perusteella ei ole hiilineutraalia, vaikka se sellaiseksi vielä toistaiseksi lasketaan. Myöskään liikenne ja maatalous eivät ole nykyisen päästökaupan piirissä, joten tulevaisuudessa tullaan vaatimaan uusia toimenpiteitä. Millä keinoilla näin radikaali vähennys saadaan Suomessa aikaan?

Touko Aalto:

Suomen täytyy toteuttaa energiaremontti, jolla fossiilisiin tuontipolttoaineisiin käytetyt eurot ohjataan yhä enemmän kotimaisen uusiutuvan ja hajautetun energiatuotannon lisäämiseen aina suunnittelusta lopputuotteisiin asti. Suomella on kaikki kyky ja osaaminen hyödyntää yhä enemmän aurinko-, tuuli- ja geotermistä energiaa sekä kehittää älykkäitä energiaverkkoja. Suomen täytyy olla vähähiilinen ja resurssiviisas ja kiertotalouden ratkaisuihin nojaama yhteiskunta jo 2030-luvulle tultaessa. Tämä edellyttää sitä, että kaikki uudet investoinnit käytetään vähähiilisen yhteiskunnan infrastruktuurin rakentamisen energiaremontin lisäksi. Esimerkiksi suorat yritystuet ja verotuet tulee ohjata ympäristölle haitallisista ja yritysten kannalta tehottomista yritystuista tutkimus- ja kehitysinvestointeihin. Yksi merkittävä väline vähähiilisen yhteiskunnan rakentamiseen on liikennejärjestelmämme sähköistäminen. Siihen tarvitaan vahvaa vero-ohjausta. Ylipäätään verotuksen painopiste täytyy siirtää työstä ja yrittämisestä yhä enemmän kulutuksen ja haittojen verotuksen. Tämä ohjaa myös markkinoita ja markkinoiden muutos kuluttajia.

Mika Flöjt:

Tukemalla energiaremonttia millä edistämme hajautettujen hybridi-uusiutuvien energioiden tuotantoa maaseudulla kuin kaupungeissa. Hajautettu energiantuotanto työllistää ja luo uutta yrittäjyyttä. Hajautettujien uusiutuvien energioiden teknologiat ovat jo täällä ja niitä voidaan rakentaa nopeammin kuin monia vanhojen teknologioiden riskialttiita keskitettyjä ratkaisuja. Poliittisilla ohjauskeinoilla ja veroilla edistämme muutosta energiaremontin suuntaan. Autokannan ja liikenteen muutosta tuemme mm. Valtioneuvoston asetuksella määrätään että 5 vuoden siirtymisajan jälkeen kaikilla huoltoasemilla tulee olla biokaasutankki, ja valtio antaa tukia erilaisten biokaasulaitoksien rakentamiseen ympäri Suomea. Tämä on järkevää toimintaa myös kiertotalouden ja vesistöjen puhtauden vaalimisen kannalta sekä vähentää kemiallisten lannoitteiden käyttöä maataloudessa kun biokaasutettua lantaa voidaan käyttää myös paremmin lannoitteena. Maaseudulla on haasteiden lisäksi myös paljon positiivisiä ratkaisuja.

Emma Kari:

Vihreiden tavoitteena on hiilineutraali Suomi jo 2030-luvulla.

Meidän on tärkeää huomioida aiempaa paremmin uuden tutkimustiedon biomassan ilmastovaikutuksista. Metsien hakkaaminen polttoaineeksi on niin ilmaston kuin luonnon monimuotoisuuden kannalta kestämätön vaihtoehto. Päinvastoin Suomen pitäisi huolehtia hiilinielujen (metsien ja soiden) säilymisestä.

Vihreiden on edistettävä energiakäännettä kaikilla päätöksenteon tasoilla. EU:n päästökauppa pitää korjata, mutta emme voi jäädä odottelemaan sitä. Kuntavaalien jälkeen vihreillä on aiempaa enemmän valtaa kunnissa – sitä on nyt syytä käyttää nopeiden paikallisten tulosten saavuttamiseksi. Julkisissa hankinnoissa on mahdollista edistää niin sähköbussien käyttöönottoa, kasvipohjaisempaa ruokavaliota kuin energiatehokkuuta.

Vihreiden energialinjan keskeisiä asioita ovat:

  • Uusiutuvan energian vauhdittaminen suuressa sekä kotitalouksien ja maatilojen mittakaavassa.
  • Energiatehokkuuden parantaminen näyttää jäävän jatkuvasti liian vähälle huomiolle ja se tarvitsee kipeästi enemmän panostuksia. Tämä on tärkeää etenkin kaukolämmön kokonaistarpeen vähentämiseksi.
  • Liikenteen mahdollisimman nopea sähköistäminen on välttämätöntä – Suomen pitäisi tehdä asiassa selkeä strateginen valinta. Vähät kestävästi tuotetut biopolttoaineet pitää säästää sinne, missä muita ratkaisuja ei ole.
  • Ilmastolle haitalliset tuet on poistettava.
  • On otettava käyttöön välineitä sähkön kysyntäjouston lisäämiseen huippukulutuspiikkien tasaamiseksi.

Maailmalla on keskusteltu paljon myös institutionaalisten sijoittajien riippuvaisuudesta fossiiliteollisuudesta. Laajemmin tarkasteltuna jopa puolet maailman sijoitusvarallisuudesta on aloilla, joista syntyy paljon päästöjä. Suomalaisten eläkerahastojen sijoitusten täytyy olla pitkällä aikavälillä kestävää, mikä tarkoittaa myös ilmastonmuutoksen ratkaisemisen edistämistä.

On myös todettava, että en kannata Suomen vanhojen ydinvoimaloiden ennenaikaista  sulkemista ellei siihen ole selkeitä turvallisuusperusteita.

 

Krista Mikkonen:

Ilmastonmuutoksen torjunta on aikamme suurin haaste, eikä aikaa ole paljoa. Onneksi erilaiset asiantuntija- ja tutkijaryhmät etsivät ratkaisuja ja teknologia kehittyy vauhdilla. Esimerkiksi LUT, VTT ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus on Neo-Carbon energy-projektissaan (http://www.neocarbonenergy.fi/) esittänyt erilaisia skeenarioita siitä, miten Suomen ilmastopäästöt saadaan vähennettyä. Osa skenaarioista on sellaisia, joissa biomassan osuutta ei kasvateta. Mukana on myös malleja, joissa ei tukeuduta ydinvoimaan. Oma vaihtoehtoni on malli, jossa ei tukeuduta ydinvoimaan eikä lisätä biomassan käyttöä nykyisestä. Avainroolissa ovat tuuli- ja aurinko, varastointiteknologiaa tulee kehittää, kuluttajien omaa pientuotantoa lisätä, kysyntäjouston ja energiatehokkuuden kautta säädellä energian huippu- ja kokonaistarvetta.

Tarvitaan sekä taloudellista että normiohjausta, jotta muutos saadaan nopeasti käyntiin. Rajoitukset, kiellotkin, verotus, hintaohjaus, takuuhinnat, investointituet ovat näistä esimerkkejä. Maatalous ja liikenne tulee myös ottaa näiden keinojen piiriin. Teknologian kehittämiseen pitää satsata ja päästökauppaa uudistaa siten, että se ohjaa tehokkaasti muutosta.

Maria Ohisalo:

Tässä kuten kaikessa politiikassa haluan puolueen puheenjohtajana kerätä asiantuntijoita yhteen poliittisen ohjelmatyömme tueksi. Nopeasti muuttuvassa maailmassa emme voi yksin väittää, että meillä on ratkaisut kaikkeen.

Suomen tulee rakentaa voimakkaita taloudellisia insentiivejä kansalaisille fossiilisista luopumiseksi mm. liikenteessä ja energiatehokkuuden parantamiseksi esim. asumisessa.

Maataloudessa ympäristö- ja ilmastokuormitus olisi näyttävä hinnoissa, jotta hinnat ohjaavat kulutuskäyttäytymistä vähemmän kuormittavaan suuntaan. Maatalouden tukia olisi suunnattava kohti eettistä ja kestävämpää, vähäpäästöisempää tuotantoa. Myös esim. maatalouden investointitukia on voitava käyttää biokaasulaitoksiin. Olen mielissäni siitä, että puolueessa aletaan nyt tehdä laajempaa työtä avauksistamme maatalouteen liittyen. Tähänkin työhön on osallistettava alalta leipänsä saavat ja asiantuntijat jne.

Kuntien pitää olla aktiivisia ilmastonmuutokseen vastaajia irtautumalla energiantuotannossaan fossiilisista polttoaineista. Asuminen, maankäyttö ja liikenne on tehtävä kestävämmäksi mm. puurakentamisen ja erilaisten sähköisten kulkuvälineiden osuutta kasvattamalla ja mahdollistamalla pyöräilyä ja kevyen liikenteen liikkumistapoja.

Tulevien hallitusohjelmien tärkeimmäksi strategiseksi tavoitteeksi tulee asettaa hiilineutraaliin yhteiskuntaan pääseminen vuoteen 2030 (max. 2035) mennessä. On laadittava selkeät askeleet ja konkreettiset toimenpiteet tämän saavuttamiseksi: mm. öljyn, hiilen, turpeen ja maakaasun käytön lopettamiseksi. Tarvitsemme energiapalettia, joka koostuu eri kestävistä energiantuotantomuodoista ja energiansäästöön ja energiatehokkuuteen tähtääviä toimia, joista mm. Tässä Vihreiden energiavisiossa on hyvin linjattu: https://www.vihreat.fi/sites/default/files/attachments/page/2f58f383-df6c-474c-94e4-79a1b77645be/vihreaenergiavisio2035.pdf

 

Olli-Poika Parviainen:

Tarvitsemme voimakkaita satsauksia energiatehokkuuteen niin rakennuksissa, liikenteessä, teollisuudessa, ihmisten arjen kulutuksessa kuin ylipäätään kaikessa toiminnassamme kautta koko talouden ja yhteiskunnan. Hiilen käytön nopea alasajo on ensisijaista. Olemassaolevan ydinvoiman käyttölupia on todennäköisesti perusteltua pidentää ja esimerkiksi liikenne olisi sähköistettävä tehokkaasti. Mallia liikenteen sähköistämiselle voimme ottaa esimerkiksi Norjasta, ja ylipäätään parhaissa käytännöissä pitäisi hakea yhteistyötä kansainvälisesti.

Näen ydinvoimassa useita ongelmia mutta ymmärrän silti ajattelua, jossa ydinvoima voidaan nähdä välttämättömänä osaratkaisuna päästötavoitteiden saavuttamiseksi riittävän nopeasti. Ilmastonmuutos on kohtalonkysymys ja sen ratkaisukeinoissa on oltava kompromissivalmiutta puolin ja toisin. Ydinvoimaan liittyy perustavanlaatuisia ongelmia mm. uraanin louhinnan ja ydinjätteen sekä ydinturvallisuuden osalta. Toivon asiassa objektiivista keskustelua niin kansallisesti kuin vihreiden sisälläkin. Olkiluoto 3 on viivästynyt pahasti ja Fennovoima/Rosatomin ongelmat ovat myös ulkopoliittisia. Ydinvoimapäätösten jälkeen kauniit puheet uusiutuvista energiamuodoista on liian usein unohdettu. Puheenjohtajana sitoutuisin tietenkin puolueen kantaan tässä, kuten muissakin kysymyksissä.

Lämmöntuotannossa fossiilisten energiamuotojen käyttö tulisi korvata esimerkiksi lämpöpumpuilla, aurinkokeräimillä ja toivottavasti myös mm. geotermisella energialla. Tuulivoimankin käyttöä pitäisi lisätä merkittävästi. Metsien ja maaperän hiilinielut tulisi maksimoida, nyt niin ei tehdä. Lisäksi tarvitaan muita toimia, kuten kasvispainotteisen ruoan suosimisen lisäämistä ja ihmisten arjen liikkumistapojen muutosta joukko- ja kevyttä liikennettä suosivammaksi.

Biomassan käyttöön liittyy ongelmia. Sen käyttöä tulisi kohtuullistaa esimerkiksi liikenne sähköistämällä ja lämpöpumppujen käyttöä lisäämällä. Markkinapohjaisia ohjauskeinoja pitäisi lisätä ja EU:n päästökauppa korjata. Uusiutuvissa energiamuodoissa huutokauppamenettely olisi tarpeellinen. Biomassalle tarvittaneen myös jonkinlainen kohtuullinen joskin fossiilisia polttoaineita kevyempi päästökerroin, joka ottaa sen elinkaaripäästöt huomioon. Fossiililauhde hävinnee Suomesta joka tapauksessa, mutta esimekriksi kaukolämmössä ja sähkön ja lämmön yhteistuotannossa on ongelmia joihin pitää myös edelleen puuttua.

Nämäkin toimenpiteet ovat laajoja, mutta edelleen meidän pitäisi miettiä jatkuvasti myös uusia keinoja, joilla koko yhteiskuntaa saataisiin ohjattua edelleen kohti ilmastokestävämpää toimintaa.

Näkökulma: Ruokalautasella vähän ruokaa ja paljon fossiilista energiaa

Ruokaan liittyy paljon suuria tunteita ja someraivoa, aivan viimeisimpänä esimerkkinä vaikkapa Nyt-liitteessä haukuttu ”sitruunahappomeemi”. Ruoka on tärkeä ja jokaista koskettava asia, joten tunteellinen suhtautuminen ruokaan on ymmärrettävää. Valitettavasti nykykeskustelu keskittyy melko epäoleellisiin asioihin.  Ruokaan ja ruokahuoltoon liittyy paljon tärkeitä kestävyyskysymyksiä, joista pitäisi olla oikeasti huolissaan. Viitteen jäsen Aki Suokko avaa näitä kysymyksiä. Tämä kirjoitus on aiemmin julkaistu Suokon Palautekytkentöjä-blogissa.

 

Ruokahuolto on nykyisin hyvin riippuvaista fossiilisesta energiasta. Lähes kolmannes maailman energiankulutuksesta kohdistuu ruokaan. Ruokahuoltoon kohdistuu paineita ehtyvistä fossiilisen energian varoista ja toisaalta tarpeesta vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ruuantuotannon fossiilienergiariippuvuuden vähentämisestä seuraisi CO2-päästöjen pienentyminen, terveyshyötyjä ja taloudellisia säästöjä.

Ennen teollistumistaan maatalous oli virtarajoittunut (auringonvalo, sadevesi jne.). Maatalouden teollistumisen myötä auringonsäteilyn ja veden määrä ei enää rajoittanut maataloustuotantoa vaan fossiilisen energian avulla siirryttiin käytännössä varantorajoitteisiin. Nykyisin noin puolet ihmiskunnan ruuasta saamasta typestä (proteiinien osana) on riippuvaista maakaasusta ja kivihiilestä. On arvioitu, että ilman fossiilisen energian avulla tapahtuvaa typensidontaa maapallolla kolme miljardia kärsisi aliravitsemuksesta.

Maakaasussa ja kivihiilessä ei itsessään ole typpeä, mutta ilmakehän typpeä sidotaan typpilannoitteisiin maakaasun sisältämän tai kivihiilen avulla valmistetun vedyn avulla nk. Haber-Bosch-prosessia käyttäen. Mikäli typpilannoitteiden valmistuksessa käytetään kivihiiltä (Kiinassa käytetään enemmän kivihiiltä kuin maakaasua typpilannoitteiden valmistuksessa kun Euroopassa tilanne on päinvastoin), niin energiankulutus ja CO2-päästöjen määrä on vielä suurempi. Typen sidonta typpilannoitteisiin onkin paljon energiaa kuluttava prosessi, sillä se tehdään tyypillisesti 400 asteen lämpötilassa ja 200 ilmakehän paineessa.

Itse maanviljelys vie vain noin 3 % kokonaisenergiankulutuksesta, mutta ennen kuin ruoka päätyy lautaselle, niin noin kymmenkertainen määrä energiaa on kokonaisuudessaan kulunut (keskimäärin). Maatalous tuottaa noin 20 % globaaleista CO2-päästöistä, eli maatalous on paljon energiankulutustaan merkittävämpi päästölähde.

 

Tuottavuuden historiaa

Maatalouden tuottavuuden historiallinen kehitys voidaan jakaa kahteen eri vaiheeseen, aikaan ennen ja jälkeen fossiilisen energian, joskin tämä on osin liukuva jako, kuten pian käy ilmi. Ennen kuin fossiilista energiaa oli käytössä, oli maanviljelyn tuottaman energian oltava keskimäärin suurempi kuin sen kuluttama energia, sillä muuten viljelyssä ei olisi ollut juuri mieltä. Varhaisella keski-ajalla Englannissa energiapanoksen tuottokerroin maanviljelyssä oli noin kaksi eli puolet sadosta investoitiin takaisin viljelyyn energiamielessä (Smil, 2008). Vuotuinen satojen vaihtelu keskimääräisen energiantuottokertoimen ympärillä oli suurta, joten nälkäkuolemat eivät olleet epätavallisia.

1200-luvulla Englannissa päästiin jo keskimäärin energiapanoksen tuottokertoimeen 3-4. Maanviljelyksen tuottavuus kehittyi siis jo ennen fossiilisia polttoaineita. 1800-luvun alkuun asti energiasaannot kehittyivät hitaasti, jolloin saavutettiin arviolta energiantuottokerroin 6-8. Maanviljelyksen tuottavuus kasvoi noin 2 prosenttia vuosikymmenessä, eli sukupolvessa tuskin huomattiin mitään kehitystä.

Varsinainen tuotantobuusti tuli vuosina 1820-1860, jolloin otettiin käyttöön maan ojitukset, vuoroviljely (crop rotation) ja karjan lannan käyttö lannoitteena. Kun viljeltiin välissä apilaa, niin maaperän typpipitoisuus kasvoi ja voitiin kasvattaa hevosia, joiden avulla maa saatiin käännettyä syvemmältä, jossa on enemmän ravinteita. Tämä puolestaan nosti tuottavuutta edelleen eli tuotti yhden talouskasvua ylläpitävän positiivisen palautekytkennän.

Vielä 1800-luvun puolivälissäkin Iso-Britannian maanviljelys oli aurinkoenergiariippuvaista ravinteiden ja mekaanisen energian suhteen, mutta osa maanviljelyksessä käytetyistä työkaluista oli jo valmistettu kivihiilen sisältämän energian avulla ja niistä tuli aiempaa parempia, joten tuottavuus parani. Samalla puuta ei tarvinnut käyttää niin paljon energialähteenä, kun kivihiilen käyttö kasvoi, mistä oli monia etuja.

Vuonna 1860 viljasadot olivat Englannissa jo noin 2 tonnia hehtaaria kohden eli nelinkertaiset 1200-lukuun nähden. Maanviljelyksen hehtaarisadot lähtivät jyrkkään nousuun kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen kun traktorit ja teolliset lannoitteet mullistivat hehtaarisadot. Esimerkiksi Englannissa, Hollannissa ja Ranskassa sadot per hehtaari nelinkertaistuivat vuosien 1940 ja 2000 välillä.

 

Tuottavuuden varjopuoli

Vähälle huomiolle on jäänyt se, että ruuantuotannon tuottavuuskehitys (työvoiman suhteen) on tarkoittanut massiivista fossiilisen energian kulutusta. Nykyisin jokaista lautaselle päätynyttä ruuan kilokaloria kohti on kulunut useita fossiilisen energian kilokaloreita eli energiapanoksen tuottokerroin on alle yhden. Maatalouden ja ruuantuotannon korkea työn tuottavuus on siten jossain määrin fossiilisen energian ”subventiota”. Arviolta 30 % globaalista primäärienergian kulutuksesta kohdistuukin ruuan tuotantoon ja jakeluun (Bryant 2015; FAO, 2011), joten ruokahuolto on erittäin merkittävä energiankuluttaja globaalisti.

Tanskassa tehdyn tutkimuksen (Markussen ja Østergård, 2013) mukaan (Tanskassa) ruuan sisältämä kilokalori on vaatinut keskimäärin noin kolme kilokaloria fossiilista energiaa kun ruuan valmistus ja kuljetus otetaan huomioon. Tämän lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että 84-90 % tanskalaisten ruuastaan saamastaan fosforista, kaliumista ja typestä tulee ulkomailta. Suurin osa tästä päätyy laimentuneina maailman meriin eikä palaa takaisin maaperään (ihmiselle relevantissa ajassa), mikä on pitkän päälle kestämätöntä ravinnetasapainon kannalta.

Kehittyvissä maissa siirrytään elintason kohotessa yhä enemmän lihaa sisältävään ruokavalioon, joten ruuan vaatiman fossiilisen energian kulutuksessa on painetta kasvuun. Kuvasta 1 voidaan nähdä, että ruuan hinta on seurannut herkemmin öljynhintaa vuodesta 2003-2004 kuin sitä ennen ja toisaalta öljynhinnan muutos on aiheuttanut suuremman muutoksen ruuan hinnassa noin vuodesta 2006 lähtien kuin sitä ennen. Öljyn hinta tuplaantui vuosituhannen vaihteessa, mutta tämä ei vaikuttanut ruuan hintaindeksiin lainkaan. Kun öljyn hinta kaksinkertaistui 2007, niin ruuan hinta nousi 50 %. Tämä ei ole yllättävää, kun huomioidaan ruuan tuotannon fossiilienergiariippuvuus ja yhä globaalimmat ruuan toimitusketjut.
Food index

Kuva 1. Ruuan ja öljyn hintaindeksit 1995-2011. Lähde: Bakhat & Würzburg, 2013. Punainen käyrä on öljyn ja sininen ruuan hinnan indeksi.

 

Öljyn ja maakaasun tuotannossa on jouduttu viime vuosina hyödyntämään yhä enemmän ns. epakonventionaalisia, kalliimpia esiintymiä kun perinteinen halpa öljy ehtyy (kuva 2). IEA:n pääekonomisti Fatih Birolin mukaan (WEO 2015) vuosi 2016 tulee olemaan ensi kerran vuoden 1980 jälkeen toinen perättäinen vuosi, jona investoinnit öljyn ja maakaasun tuotantoon laskevat.

Jää nähtäväksi, että heilahteleeko öljyn hinta tulevina vuosina, kun investoinnit vähenevät. Kuvan 1 voimistuneen korrelaation perusteella on mahdollista, että jos öljyn hinta nousee korkeaksi lähivuosina niin ruuan hinta tulee kohoamaan rajusti. Hiilidioksidipäästöjen hinnan mahdollinen nousu Pariisin ilmastokokouksen myötä tai myöhemmin voi myös nostaa ruuan hintaa merkittävästi, mutta toisaalta lisäisi painetta tehostaa ruuan tuotantoa fossiilisen energian suhteen ja ohjaisi ruuan kulutusta pienempien päästöjen ja vähäisemmän fossiilisten polttoaineiden käytön suuntaan.
iea_upstream_oil_3497094a

Kuva 2. Globaalit investoinnit (miljardia dollaria) öljyn- ja maakaasun tuotantoon 2000-2015. Lähde: IEA WEO 2015.

 

Mikä avuksi?

Miten fossiilisen energian kulutusta voidaan vähentää ruuan tuotannossa ja jakelussa? Uskon, että tehostamisen varaa on runsaasti ennen kaikkea siinä, että mitä syömme ja kuinka paljon on hävikkiä. Lihan osalta siipikarjan tuotanto kuluttaa energiaa huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa naudanlihan tuotanto ja yleisesti kasvisruoka on vähemmän energiaintensiivistä kuin sekaruoka.

Luomusta ei uskoakseni ainakaan ole ratkaisuksi suuressa mittakaavassa. Luomutuotannossa on paljon samoja energiapanoksia kuin väkilannoitteisiin perustuvassa tuotannossa eikä väkilannoitteiden osuus ole edes kymmenystä ruuan kokonaisenergiankulutuksesta, joten luomu ei välttämättä ole kovin paljon vähemmän fossiilienergiariippuvaista kuin tehomaatalous (ks. esim. tuore tapaustutkimus Iso-Britanniasta: Østergård et al., 2014).

Tärkeintä lyhyellä tähtäimellä lienee vähentää lihan ja muun paljon fossiilisia energiapanoksia kuluttavan ruuan kulutusta. Ruuan hävikin pienentäminen auttanee myös. Pidemmällä aikavälillä lannoitteiden tuotanto ja liikenne olisi hyvä saada sähköistettyä ja ruuan prosessoinnissa ja kuljetuksessa vaadittu sähkö tuotettua ei-fossiilisella energialla, jolloin ruuantuotanto ja jakelu eivät olisi niin alttiita fossiilisen energian hinnannousulle ja/tai saatavuuskriiseille. Samalla CO2-päästöt pienenisivät.

Biopolttoaineiden epäsuorat vaikutukset ruuantuotantoon ja fossiilisen energian kulutukseen kannattaisi huomioida myös, sillä jotkin biopolttoaineet (kuten maissietanoli) voivat kuluttaa suunnilleen energiasisältönsä verran öljyä ja maakaasua samalla kun ne syrjäyttävät ruuan tuotantoa. Kysymysmerkkejä on monia. Kuten se, että kuinka ravinteikkaan viljelysmaan eroosio ja degradaatio vaikuttaa lannoittamisen tarpeeseen tulevaisuudessa ja kuinka suuresti kehittyvä maailma omaksuu kehittyneiden maiden ruuankulutuksen tapoja.

 

Kalorit ruuassa ja kalorit fossiilisessa energiassa

Jos maapallon asukas kuluttaa keskimäärin 2500 kilokaloria ruokaa päivässä ja ruokahuolto vie 30 % kokonaisenergiankulutuksesta, niin on helppo laskea, että jokaista ruuan sisältämää kilokaloria kohti on globaalisti käytetty 6 kilokaloria (pääosin fossiilista) ulkoista energiaa. Eli tanskalaiset näyttäisivät olevan keskimäärin tehokkaampia kuin koko maailma. Globaalissa pohjolassa voimme kovin paljon pieleen menemättä ajatella niin, että jokainen turha kilokalori pois ruokavaliosta vähentää 3-6 kaloria fossiilisen energian kulutusta. Sian- ja varsinkin naudanlihan osalta lukema on huomattavasti korkeampi.

Kun tavoitellaan talouskasvun irtikytkentää haitoistaan, niin ruokahuoltoa ei voi ohittaa, koska se kattaa lähes kolmanneksen kokonaisenergiankulutuksesta. Olisiko ruokavalion muuttamisella saatavissa tuntuvia päästövähennyksiä samalla kun terveydenhoitomenot pienenisivät? Tällainen ”win-win” tilanne CO2-päästöjen vähentämisessä olisi syytä käyttää hyväksi.

Nyt öljy on ”halpaa” ainakin lähivuosina vallinneisiin hintoihin verrattuna, mutta kuinka kauan? Mikäli öljyn tuotanto kääntyy lähivuosina laskuun niin se ei voi olla vaikuttamatta maailman ruokahuoltoon. Minusta tähän asiaan pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja esimerkiksi kehitysavun muodossa mahdollisuuksien mukaan siihen varautua vaikka öljyn hinta nyt onkin alhaalla. Syyrian kriisistä ja arabikeväästä kannattaisi tässä suhteessa ottaa opiksi.

Pitäisikö Suomessa punnita kotimaista ruokahuoltoa aiempaa enemmän ruuan saannin turvallisuuden näkökulmasta jollain aikavälillä, vaikka se ehkä kallista ja hankalaa onkin?

 

Lähteet

  1. Vaclav Smil, 2008. Energy in Nature and Society.
  2. John Bryant, 2015. Entropy Man.
  3. Markussen ja Østergård, 2013. Energy Analysis of the Danish Food Production System: Food-EROI and Fossil Fuel Dependency. Energies 6:4170-4186.
  4. Østergård et al., 2014. Resource use in a low-input organic vegetable food supply system in UK – a case study.  Proceedings of the 4th ISOFAR Scientific Conference. ‘Building Organic Bridges’, at the Organic World Congress 2014, 13-15 Oct., Istanbul, Turkey (eprint ID 24083).
  5. Bakhat jaWürzburg, 2013. Price Relationships of Crude Oil and Food Commodities. FAO:n Working Paper FA06/2013.
  6. Woods et al., 2010. Energy and the Food system. Philosophical Transactions of the Royal Society B 365:2991-3006.

 

Viitteen jäsen Aki Suokko on energia- ja kestävyyskysymyksiin perehtynyt filosofian tohtori ja energiatekniikan DI. Suokko kuuluu Ilmastotieto.fi-ryhmään ja ylläpitää myös omaa Palautekytkentöjä-blogia, jossa tämä kirjoitus on julkaistu aiemmin.

Viitteen blogissa julkaistut Näkökulma-kirjoitukset ovat kirjoittajiensa henkilökohtaisia näkemyksiä, eivätkä välttämättä vastaa Viitteen virallista kantaa.

 

Parempaa Eurooppaa rakentamassa

Osallistun parhaillaan Vision järjestämälle Vihreän Eurooppa-politiikan kurssille Viitteen edustajana. Kurssi koostuu kahdesta viikonlopun mittaisesta tapaamisesta, joissa keskustellaan EU-politiikasta ja vihreiden kannoista keskeisiin kysymyksiin. Tässä kirjoituksessa kiteytän ensimmäistä viikonloppua ja nyt meneillään olevasta koulutusviikonlopusta kirjoitan myöhemmin.

Ensimmäinen tapaaminen pidettiin 28.-29.9.2013 Hotelli Siikarannassa Nuuksion kansallispuiston tuntumassa. Lauantaina opimme Euroopan talouskriisistä, sosiaaliturvasta ja EU:n sisämarkkinoista, veroparatiiseista ja korruptiosta sekä Green New Dealistä. Sunnuntai kului keskustellessa ilmastonmuutoksesta, energia- ja resurssitehokkuudesta, muista ympäristökysymyksistä sekä EU:n maatalouspolitiikasta.

Eurokriisi, veroparatiisit ja Green New Deal

Eurokriisi ei ole yksi kriisi, vaan monta kriisiä. Näin aloitti ulkoasianneuvos Eikka Kosonen. Kyseessä on ainakin pankkikriisi, julkisen velan kriisi, kilpailukykykriisi ja poliittinen kriisi. Asian hahmottamista ei auta se, että kriisien yhteydessä käytetään usein epämääräisiä käsitteitä, kuten ”valuvika” ja ”palomuuri”.

Keskeistä kriisistä nousussa on haluammeko ratkaista kriisit yhdessä, vai tuijotetaanko vain omaa napaa. Kukaan ei kannata sitä, että yhdet maksavat toisten laskut, mutta tiukka talouskuri ei tunnetusti myöskään edistä EU:n taloutta.

Mikä sitten ratkaisuksi? Pitäisikö esimerkiksi Euroopan keskuspankin mandaattia muuttaa niin, että rahapolitiikassa voitaisiin joustaa inflaatiotavoitteesta, jos siten voitaisiin parantaa talouskasvua ja työllisyyttä? Jos eurossa kerran ollaan, ei jatkuvien velkapakettien tie ainakaan voi jatkua. Pitää tiivistää taloudellista yhteistyötä eurobondien ja pankkiunionin muodossa ja samalla varmistaa, että esimerkiksi verot kerätään kaikissa jäsenmaissa.

Verot eivät liity vain Eurooppaan. Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Eva Nilsson valisti meitä veroparatiisien ja korruption torjunnasta. Mittakaavasta kertoo jotain se, että maailmanlaajuinen veropako on 9 kertaa suurempi kuin globaali kehitysapu. Noin 80 % veropaosta koostuu suuryritysten verosuunnittelusta ja noin 60 % prosenttia maailmankaupasta on suuryritysten sisäistä kauppaa tytäryhtiöiden välillä. Tästä näkee selvästi, että veropako on erittäin keskeinen teema myös julkisen talouden rahoittamisessa.

EU on parempi taho kitkemään veropakoa kuin Suomi, ja vahva EU on parempi taho kitkemään veropakoa kuin heikko EU. Vihreät kannattavat tehokkaita keinoja harmaan talouden kitkentään. Kun verot maksetaan, voidaan julkisen talouden vajeetkin paikata.

Pekka Haavisto alusti Vihreiden yleiseurooppalaisesta talousratkaisusta, Green New Dealistä. Green New Deal tarkoittaa panostusta uuden maailman mukaiseen työhön ja talouteen. On turha tukea fossiilitaloutta ja luoda keinotekoisia työpaikkoja. On keskityttävä sellaisiin ratkaisuihin, jotka parantavat kaikkien hyvinvointia myös pitkällä tähtäimellä.

Green New Deal on tiivistetysti ilmaistuna ympäristöhaittoja ehkäisevän taloudellisen toiminnan edistämistä investoinneilla ja haitallisten rakenteiden purkamista. Konkreettisesti tämä tarkoittaa panostuksia mm. uusiutuvaan energiaan, raideinfrastruktuuriin, energiatehokkuuteen, Euroopan laajuiseen älyverkkoon, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tuet fossiilisille polttoaineille ja muulle saastuttavalle toiminnalle pitää lopettaa. Tämä tasoittaa talouden pelikenttää ja on vähänkin pidemmällä perspektiivillä katsottuna halvin ratkaisu.

Eurooppalaista yhtenäisyyden tunnetta tulisi parantaa. EU on kaikkine ongelmineenkin upea projekti, joka on turvannut niin rauhan kuin taloudellisen menestymisen. Yhteinen kestävän tulevaisuuden visio takaa menestymisen myös jatkossa.

EU ja sosiaalipolitiikka

Yleisesti EU:lla ei ole omaa sosiaalipolitiikkaa, koska EU:lla ei ole sosiaaliturvaa, vaan siitä huolehtivat jäsenmaat. Dosentti Matti Kari kertoi, että jäsenmaiden sosiaaliturva on EU:ssa markkinoilta ”suojeltua” vain siltä osin kuin se on julkisen vallan järjestämää. Ulkoistetut palvelut ovat sisämarkkinalain piirissä ja silloin sosiaaliturvaan voidaan siis puuttua EU:n lainsäädännöllä.

Myös eläkevakuutuksissa ja muissa sosiaaliturvan aloissa on sääntöjä ja poikkeuksia sisämarkkinoihin liittyen. On kuitenkin mahdollista, että kilpailu vapautuu. Herääkin kysymys, mitä tapahtuu esimerkiksi suomalaiselle eläkevakuutusjärjestelmälle.

Sosiaaliturvan ja sisämarkkinoiden suhde on selvästi asiantuntemusta vaativa aihe. Olisiko viiteläisillä näkemystä ja osaamista näistä teemoista?

EU:n ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikka

Ilmastopolitiikasta alusti Anni Sinnemäki, resurssitehokkuudesta Sitran johtava asiantuntija Johanna Kirkinen ja ympäristöpolitiikan isoista linjoista Suomen Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Jouni Nissinen.

Ilmastopolitiikan nykytilan voi tiivistää siihen, että 20 % päästövähennys vuoteen 2020 mennessä tullaan saavuttamaan, ja tavoite on aivan liian kunnianhimoton. Tämän takia myös päästökaupan hinta on tällä hetkellä aivan liian matala, eikä se ohjaa enempiin päästövähennyksiin. Tavoitteita pitäisi siis tiukentaa.

Enää tavoitteena ei pitäisi olla vain vähennys jostain tasosta, vaan voidaan jo puhua siitä hiilibudjetista, joka ihmiskunnalla on jäljellä. Maailman tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista yli 80 % pitää jättää maahan, jos alle 2 asteen lämpötilan nousussa aiotaan onnistua.

Resurssitehokkuus-puheenvuoro keskittyi samoihin teemoihin kuin Green New Deal. Keskittyminen resurssien tuottavuuteen voi olla avain kilpailukyvyn parantamiseen. Erään tutkimuksen mukaan parantamalla resurssitehokkuutta Euroopan BKT voisi kasvaa 240–380 miljardia euroa ja Eurooppaan syntyisi 1,4 – 2,8 miljoonaa työpaikkaa.

Ympäristöpolitiikassa kävimme lyhyesti läpi merten suojelua, luonnon monimuotoisuutta, maataloutta, metsiä, maaperäongelmia ja jätteitä. Itselleni eniten mieleen jäi EU:n biodiversiteettistrategian nostaminen politiikan keskiöön. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen piti pysäyttää ensin 2010 ja nyt 2020. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että strategia otetaan tosissaan.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja sen vihertäminen

Maatalouspolitiikka on teema, josta pitäisi keskustella enemmän. Esimerkiksi omasta mielestäni on hyvin vaikea perustella miksi ihmeessä maataloustukiin laitetaan edelleen lähes puolet EU:n budjetista. Vihreiden Eurooppa-ohjelmassa kirjataankin onneksi, että ”pidemmällä tähtäimellä suhteellisesti nykyistä pienempi osuus EU:n budjetista tulee kohdistaa maatalouteen.”

EU:n maatalouspolitiikasta alustivat Vihreä ruotsalaismeppi Carl Schlyter ja Eviran luomuosaston ylitarkastaja Sampsa Heinonen.

Schlyterin pääviesti oli, että ruoantuotannon avoimuutta tulee lisätä, jotta kuluttajille tulisi näkyväksi millaista ”roskaa” tehotuotanto on. Hänen mukaansa epäeettiset toimintatavat ja tuotteet pitäisi yksinkertaisesti kieltää. Lisäksi pitäisi opettaa ihmisille, että laadukas ruoka myös maksaa.

Heinonen kertoi mm. biotaloudesta, joka pyrkii vähentämään riippuvuutta fossiilisesta energiasta, ehkäisemään ekosysteemien köyhtymistä sekä edistämään talouskehitystä ja luomaan uusia työpaikkoja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi tilojen teollistuminen johtaa suuruuden ekonomiaan ja väistämättä epäeettiseen eläintuotantoon. Ruoan tuotannossa pitäisikin suosia luomua ja energiantuotannossa uusiutuvien luonnonvarojen ja niiden sivutuotteiden kierrätyksen tehostamista ja tuotteistamista.

GMO-tuotteita molemmat alustajat vastustivat esimerkiksi patenttilainsäädännön ja GMO:hon liittyvien riskien takia. Itse en ole GMO-asiantuntija, mutta Viitteen piirissä tämänkin alan osaajia löytyy. Omasta mielestäni lainsäädäntö pitää erottaa teknologiasta. Jos laki on huono, on parempi vastustaa lakia kuin teknologiaa. Mitä riskeihin tulee, joku toinen osaa varmasti arvioida niitä paremmin, mutta pitäisi myös huomata, että GMO voi oikeasti pelastaa ihmisiä taudeilta ja aliravitsemukselta. Siitä varmaankin olemme samaa mieltä, että avoimuus on hyvästä ja ihmisille tulisi kertoa mitä ruokaa he syövät, olipa kyse sitten luomusta, GMO:sta tai teurasjätteestä.

Lopuksi

Koska aiheita oli monia ja yksi viikonloppu on lyhyt, ei aivan kaikkiin EU:n ongelmiin vielä keksitty ratkaisua. Saimme kuitenkin hyvän yleiskatsauksen eurooppalaiseen politiikkaan.

Yhteiseurooppalaista visiota pitäisi kirkastaa ja tuoda esille niitä vahvuuksia joita meillä jo nyt yhdessä on. Monella on mielikuva, että EU on jotenkin pieni toimija verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Tiedätkö, mitä näistä kolmesta pidetään maailman ilmastopolitiikan johtajana? Euroopan Unionia. Missä näistä kolmesta on eniten asennettua aurinkovoimaa? Euroopan Unionissa. Millä näistä kolmesta toimijasta on BKT:lla mitattuna isoin talous? Niinpä, Euroopan Unionilla.

Eurovaalit ovat pian täällä, joten toivottavasti kurssin teemat herättävät ajatuksia niin viiteläisten kuin muidenkin keskuudessa. Liity mukaan keskusteluun!

Teemu Meronen,

Viitteen hallituksen jäsen