#siksitiede: Tämän päivän tutkimus on huomisen ratkaisu

Mikään tietty tieteenala tai tutkimuskohde ei voi luvata ratkaisuja, innovaatioita tai mullistavia muutoksia elämäntapaamme. Mutta monet huomisen ratkaisuista ja arkisiksi muuttuneista mullistuksista ovat tänään vielä tutkimusta, jonka oikeutusta ja tarpeellisuutta kyseenalaistetaan monelta suunnalta. Kaikki kokeilut eivät johda läpimurtoihin, mutta kaikki läpimurrot olivat todennäköisesti joskus kokeiluja. Panostamalla tänään tutkimukseen, panostamme huomisen ratkaisuihin ja teknologioihin.

Ihmiskunnan kannalta tieteen ja tutkimuksen voi nähdä itseisarvona. Toimintaamme ajaa tiedonjano ja uteliaisuus, tarve ymmärtää itseämme ja ympäristöämme. Ihmisinä me olemme parhaimmillamme silloin kun tavoittelemme uutta ja puhallamme yhteen hiileen sen saavuttaaksemme.

Yhteiskunnan kannalta taas tiede on väline, johon olisi kannattavinta suhtautua itseisarvona. Sillä tavoin turvataan tieteelle ominainen orgaaninen kehittyminen ja sattuman osuus läpimurtojen syntymisessä. Jos tiedettä ajatellaan vain välineenä, ajaudutaan tilanteeseen, jossa pitäisi aina pystyä arvioimaan etukäteen tutkimuksen merkittävyyttä. Se johtaa tutkimuksen ohjaamiseen etukäteen päätetyille kehityssuunnille, jolloin menetetään kaikki se mitä ei vielä osattu ajatella. Yksinkertaistaen, vasta jälkikäteen voidaan sanoa mikä tutkimus oli lopulta tärkeää. Eikä aina silloinkaan.

Tiede on objektiivinen ja neutraali alusta keskustella arvolatautuneista asioista. Tieteeseen ja tutkittuihin faktoihin perustuva politiikka tarjoaa sivistyneen vaihtoehdon populismille, vääristelylle ja mustamaalaamiselle. Se mahdollistaa yhteistyön yli puoluerajojen, ja tarjoaa avaimet oikeasti kehittävään yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry on mukana Tiedemarssilla 22.4. nostamassa hattua tieteelle. Marssin jälkeen nostetaan tieteelle hatun lisäksi myös malja Thirsty Scholarissa, ja annetaan ajatusten virrata yhdessä vaikkapa valoisiin visioihin tulevaisuuden yhteiskunnasta. Tule mukaan! Facebook-ilmoittautuminen onnistuu täällä

Eeva Sairanen

Helsinkiläinen tutkija ja Viitteen hallituksen jäsen. Haaveilee yhteiskunnasta, jossa poliittiset piirileikit on jätetty historiaan aidon ja avoimen yhteistyön tieltä.

 

Vaalilehden ja vaalikampanjan julkistus ke 25.3.

Tapahtumaa voi seurata livenä!

 

Vaalilehden voit ladata sähköisesti pdf-versiona tästä!

KUTSU JA TIEDOTE:

Tieteen ja teknologian vihreillä 35 kansanedustajaehdokasta

Julkaisuvapaa

Tiedon tuottaminen, hallinta ja soveltaminen ovat yhteiskunnallisen vallankäytön muotoja. Yhteiskunnallisesti kestävä päätöksenteko tarvitsee raaka-aineekseen riittäviä ja oikeita tietoja ja sekä päättäjiltä että kansalaisilta vaaditaan valistuneisuutta.

Tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen asema Suomessa on varmistettava, jotta taataan maan menestys tulevaisuudessa. Teknologian ja innovaatioiden kehittäminen on välttämätöntä niin ympäristöongelmien kuin väestön ikääntymisenkin tuomien haasteiden ratkaisemiseksi. Vihreät on tiedepuolue, joka vaatii parhaan tutkimustiedon soveltamista päätöksenteossa mutun ja lobbauksen sijaan.

Vihreät käyvät eduskuntavaaleihin 2015 ennennäkemättömän vahvalla tieteen ja teknologian osaajien rintamalla. Vuonna 2008 perustettu Viite – Tieteen ja teknologian vihreät ry on Vihreän liiton suurin valtakunnallinen henkilöjäsenjärjestö, jolla on 343 jäsentä. Viitteen jäseninä olevia kansanedustajaehdokkaita on 35, yhdeksästä eri vaalipiiristä.

Viite haluaa kestäviä päätöksiä

  • Kouluistamme on tehtävä maailman parhaita
  • Perustutkimuksen rahoitus ja tutkijoiden urapolut on saatava kuntoon
  • Hallitukselle nimettävä tieteellinen neuvonantaja
  • Julkisten hankintojen on tuettava puhtaan teknologian ratkaisuja
  • Suomi tarvitsee digitaalisen työn strategian
  • Sosiaali- ja terveyspalveluiden tietojärjestelmät palvelemaan sote-uudistusta

Viitteen ehdokkaat julkistavat yhteisen kampanjansa sekä Viitteen vaalilehden
Vanhan ylioppilastalon musiikkisalissa Keskiviikkona 25.3. klo 10:15-12.

Tilaisuuden puhujat

  • 10:15 Viitteen puheenjohtaja Otso Kivekäs
  • 10:30 Vihreän liiton puheenjohtaja Ville Niinistö
  • 10:50 Viitteen perustaja Mari Saario
  • 11:00 Kestäviä päätöksiä – ehdokasbasaari: ehdokkaiden salamapuheenvuorot

Tervetuloa!

Yhteystiedot:

Mari Saario                 puh. 045 652 6529        mari.saario@iki.fi
Otso Kivekäs                 puh. 044 3336338        otso.kivekas@iki.fi

Julkistuksen jälkeen vaalilehden sähköinen versio on ladattavissa osoitteesta www.viite.fi.

Viitteen ehdokkaat eduskuntavaaleissa 2015

Viitteen tiedetorstai – teemana keskiajan tiede ja tekniikka 30.10. klo 18

Viitteen tiedetorstai – teemana keskiajan tiede ja tekniikka 30.10. klo 18, Tempo, Mannerheimintie 18, Helsinki

Henna Ruusu alustaa lyhyesti keskiajan tieteestä ja tekniikasta. Henna tekee gradua 1200-luvulla eläneestä Roger Baconista, joka kirjoitti mm. eksperimentaalisesta tieteestä. Alustuksen jälkeen vapaata keskustelua niin historiallisesta kuin nykypäivän tieteestä ja politiikasta. Tervetuloa kaikki!

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/594161344021953/