Oletteko koskaan soittaneet Kelaan? Hyvä. Älkää tehkö sitä.
Olen itse pakon edessä joutunut tekemään sen kolme kertaa elämäni aikana ja se on aina ollut yhtä perseestä. Jokaisen puhelun sisältö pääpiirteittäin:
Esittelen itseni. Kerron, mikä on ongelma, johon haluan tarkan ja selkeän vastauksen. Läheisesti ääneltään ja äänenpainoltaan sorsaa muistuttava toimihenkilö kuuntelee, ja juuri kun olen lopettamassa, hän toteaa: “Voooi kamala enhän minä sinua osaa auttaa, odotas nyt kun yhdistän meidän ruuvimeisselinpäänpuhdistusapuvälinevastaavalle.”
Wohow. Hissimusiikit vaan soimaan ja eikun odottelemaan.
Sitten vastaa uusi sorsa. Esittelen itseni. Kerron, mikä on ongelma, johon haluan tarkan ja selkeän vastauksen. Ruuvimeisselinpäänpuhdistusapuvälinevastaava kuuntelee ja juuri kun olen lopettamassa, hänkin toteaa: “Voooooi kamala eivät nämä nyt kuulu aivan minun vastuualueeseeni, yhdistän tuolle meidän ristipääruuvarinpäänpuhdistusapuvälinevastaavalle.”
Ja taas vähän hissimusiikkia. Sitten saankin jo esitellä itseni ja asiani jälleen kerran. Jos käy tuuri, enää ei yhdistellä eteenpäin, vaan saan tympeän vastauksen että täyttele siihen lomakkeeseen mitä lystäät ja tuo se sitten tänne niin tarkastellaan yhdessä. Jos taas ei käy tuuri, kierre jatkuu.
Harkitsen vielä vakavasti tulevaa ammatinvalintaani. Minusta voisi tulla mukava Kelan setä, jonka luokse kaikki opiskelijat haluavat rynnätä tukihakemuksineen.
Sillä niitä on todella harvassa, tai sitten koko käsite on tuntematon.