Viikonloppu oli vilkas. Syynä ei ole pelkästään vaalit, vaan myös oma fyysinen aktiivisuuteni. Pärstääni saattoi törmätä kaupungissa useampaankin otteeseen - minä ainakin törmäsin yllättäviinkin tuttuihin.

Ja vähän vähemmän tuttuihin.

Lauantai. Nelosen ratikassa on muutama selvästikin Perussuomalaisten vaaliteltalta karannut köriläs kotivaimojen kaventamat farkut yllään. Omaan tyyliini poikkeuksellisen värikkäästi pukeutuneena annan onneksi heille puheenaihetta.

“– ja tommoset humanistilasitkin, hirttäytyis nyt tohon raitakaulaliinaansa”

Siis mitähäh, onko nyt puhe minusta?

Olkoon tai ei, nousen jäädäkseni pysäkillä pois jossa myös nämä arviolta keski-ikäiset risupartaäijät nousevat. Todennäköisesti palatakseen vaaliteltalleen.

Nousemiseni samalla pysäkillä havaitaan. Yksi pää kääntyy minuun.

“Viherpiipertäjät jää vasta seuraavalla pysäkillä!”

Vautsi! Kyse siis oli minusta. Ennen kuin ehdin vastata, että onko tosimiesten citymaasturit huoltamolla vai mihin ovat jääneet, olivat äijät jo kadonneet näköpiiristäni. Sääli sinänsä.

Mutta tämä välikohtaus antoi vähän potkua loppupäivääni.

Olenko minä sitten niin ärsyttävän humanisti viherpiipertäjä, ettei tämä edes missään välissä loukannut?

Pikainen paluu Brittein saarille takana. Olin siis kuusi päivää siskoni luona Lontoossa. Oli ihan virkistävää nähdä kevättä ja ulkomaita ja erityisesti tuo - mukamas - kokonaan toinen puolisko tuostakin saarirykelmästä.

Moni irlantilainen polttaisi päreensä kun sanon, että Lontoo on vain hieman isompi versio Dublinista. Täysin samanlaista muuten - hiano paikka, ei siinä mitään. Isäni taas poltti päreensä kun kerroin olleeni lauantaina 24.2 järjestetyssä Stop the war -mielenosoituksessa ja toin siitä vielä kuvallista todistusaineistoa (vasen kuva).

Koin jonkinlaisen fiksaation brittipoppiin tuolla reissulla. Kesällä Irlannista raahasin mukanani laukun täydeltä uukakkosta ja Cranberriesia, nyt ostin viiden punnan tarjouslevyjä Morrisseylta, Coldplaylta ja Keanelta, jota muuten olen tähän asti pitänyt täytenä kräppinä.

Olkoonkin, mutta minä kuuntelen nyt brittipoppia. Olenkohan pahasti emoutumassa?

Siispä Lontoon tuliaiset paskojen levyjen lisäksi: teetä, teetä ja vähän lisää teetä. Todennäköisesti samaa teetä saa Suomesta huomattavasti halvemmalla, mutta kun sitä nyt on hianoo tuoda Covent Gardenista saakka.

Kaikesta huolimatta vanhaa kunnon arkea (huomatkaa ironia) on takana jo kokonaiset seitsemän päivää täällä koto-Suomessa. Englannin aurinko ja viisitoista astetta sai minut vähän liian optimistiseksi tämän Suomessa vallitsevan sään suhteen - täällä todellakin on kylmä. Mutta parempaan päin ollaan menossa kun ennusteita vilkaisee.

Seuraavat kolme kuukautta onkin nyt sitä auvoisaa arkea. Tervetuloa valtakunnalliset kokeet: toisaalta tervetuloa päättötodistus. Yhteishakukortti on palautettu ja Kallion lukion hakemus kutakuinkin viimeistelty.

Vapaus hipoo jo hermostoa lupaavaan malliin.