Olen minä hengissä.
Olen käynyt koulua, täyttänyt ainevalintakortteja, tehnyt hakemuksia ja istunut opon kansliassa. Tänään palautin koehakulomakkeen, johon merkittyjen valintojen tulisi olla melko sitovia. Yhteishakulistani näyttää (tällä hetkellä) tältä:
1. Kallion lukio, ilmaisutaitolinja
2. Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun lukio, kielilinja
3. Kulosaaren Yhteiskoulun lukio, englanninkielinen linja
4. Itäkeskuksen lukio, kielilinja
5. Sibelius-lukio, yleislinja
Kulikseen on pääsykoe. Sibelius-lukion laitoin listan täytteeksi vain siksi, että sen hakukoodi on 0156 (Don’t you just love goodbyes?), vaikka tiedänkin pääseväni suoraan keskiarvolla viimeistään Itäkeskukseen.
Hauskaa on se, että vaikka haemmekin koulussamme jo näin aikaisin, koulutusopasta ei ole vieläkään ilmestynyt. Turhaa. Kukaan ei tarvitse sitä enää kun opetushallitus lopulta - lähiviikkoina muka (sanottiin muuten jo joulukuussa) - koko tiiliskiven lähettää painosta.
Ja ai niin. Varasin liput Helsinki - Lontoo Heathrow - Helsinki 21.-26.2. Ihan vain itselleni.