Törmäsin tasan viikko sitten huonoimpaan kolumniin, jonka olen ikinä lukenut.
Kun mainitsen, että sen on kirjoittanut Reijo Mäki Expressbusin asiakaslehteen ja otsakkeena on “Kuinka nainen valitsee miehensä?”, teidän ei varmaankaan enää tarvitse avata edellä olevaa linkkiä. Etenkään tämän merkinnän lukemisen jälkeen.
Siksipä palstatilaa säästääksemme voisimme lyhentää kyseisen kolumnin viiteen lauseeseen ja tulla ihan samaan lopputulokseen - eli päätyä siihen, ettei teksti nyt loppujen lopuksikaan johtanut mihinkään, mutta kunhan Reiska vähän pohdiskeli tajunnanvirranomaisesti omia ärsykkeitään nykypäivän sukupuolirooleista. Kuultu on hei.
“Homoseksuaalit miehet on ihan perseestä.
Kaikki naiset ilmoittavat nykyään unelmamiehekseen tunteellisen runoilijatyypin, mutta ovat ihan väärässä, koska ovat naisia.
Viimeiset kolmekymmentä vuotta on elänyt käsitys, että oikeanlaisen miehen tulee olla maripaitaan ja vihreisiin sammareihin pukeutunut herkkä humanisti, joka syö salaattia, tekee kotitöitä ja osaa nukkua kuorsaamatta.
Eräässä (mainiossa) kirjassani kerran kuvasin, miten tällainen mies on nyhverö ja kun nainen tajuaa sen hän myös huomaa, että rekkakuskithan ne niitä oikeita miehiä ovat ja lyöttäytyy tällaisten oikeiden miesten seuraan räkäisiin yökuppiloihin ja tulee onnelliseksi.
Naiset sanovat haluavansa suomalaiselta mieheltä tasa-arvoa ja ymmärrystä, mutta oikeasti he ovat taas väärässä koska ovat naisia ja alitajuisesti (kaikki) naiset etsivätkin tulisia miehiä, jotka näyttävät selvästi heidän yhteisen taloutensa kaapinpaikan.”
Jostain syystä silmiini pisti muutama reippaasti sivuraiteille liukuva lausahdus mm. salaatinsyönnistä ja ensimmäisen kappaleen kiertelevästi homoseksuaaleja haukuskelevasta mielipiteestä. Hetkinen: miten nämä edes liittyivät kolumnin pointtiin - vai oliko edes sellaista?
Esimerkiksi minä muuten syön salaattia. Toistaiseksi se ei ole tehnyt minusta homoseksuaalia.
Minulla on maripaita ja vihreät sammarit. Monella kaverillani myös. Ne eivät ole olleet tietääkseni kenellekään heidän mieheytensä kipupiste.
Sen sijaan Reiskalla mieheyden kipupiste tuntuu olevan se fakta, ettei jääkaappikylmä lenkkimakkara ja kulahtaneet S-marketin pussihousut tee enää kaikkiin naisiin suurta vaikutusta.
Itse Reijo Mäkeä lainaten, eli summa summarum: mitä tässä nyt yritettiinkään sanoa?
(Oli muuten jo toinen kerta, kun haukuskelen kyseisen lehden artikkeleita.)