Otsikon mukaisesti, viikko takana Suomessa oloa jälleen ja fiilikset on olleet vähän vaihtelevia.

Palasin siis viime lauantaina 22.päivä heinäkuuta. Heräsin viideltä (Suomen aikaa seitsemältä) jolloin ilokseni myös Susan (hostiäitini) oli herännyt jättämään minulle hyvästit. Ennen kuutta kuulin vaimean koputuksen ja kuiskauksen huoneeni ulkopuolelta, “Antie, it’s your taxi waiting”. Jätin espanjalaiskämppikseni nukkumaan rauhassa, raahasin 19,3 kiloa painavan matkalaukkuni taksiin, halasin vakavana Susania ja tämä toivotti tervetulleeksi uudelleenkin heidän talouteensa asumaan. Sitten suoraan lentokentälle. EF betalar. Lento oli kolme tuntia myöhässä ja näin ollen saatiin odotella seitsemän tuntia kentällä, ennen kuutta illalla oltiin Helsinki-Vantaalla. Oli hämmentävää nähdä taas rakkaita ihmisiä vastassa vaikkakin vain kolmen viikon jälkeen.

Sitten oli onneksi heti perään perinteinen kirjoittajaleiri. Nautin vaikka oltiinkin keskellä ei-mitään ja se ahdisti. Jostakin syystä alkoi ahdistaa jo heti kun näki Helsinkiä lähestyessä jälleen Suomen metsät lintuperspektiivistä. Tietoisuutta siitä että arki alkaa taas.

Odottelen EF:ltä vielä jotain kivaa, lähtötaso- ja lopputestien tuloksia muun muassa.

Toivottavasti tämä kokemus ei loppunut tähän.

Onneksi Dublinissa on nettikahviloita joka nurkassa niin paasee kirjoittamaankin. Irkuilla ei kovinkaan monella ole kotona omaa konetta, joten miksi siis minun perheeni olisi poikkeus…

 Tanne siis tultiin 1.7, aamulennolla Helsingista, edellisena yona tuli nukuttua melko katkonaisesti, yllatys yllatys… yllattavan kauan tannekin silti lentaa, kolme tuntia sai istua koneessa. Perilla meidat kuljetettiin koululle josta perheet tulivat noutamaan omansa pois (heh heh). Ensimmaiset paivat olivat taytta sopeutumista, kolme viikkoa tuntui niin pitkalta ajalta kun ajatteli sita yksiksensa… sain olla ensimmaiset paivat ainoana oppilaana perheessakin enka viela tuntenut ketaan edes suomalaisista.

Kielikurssi on kuitenkin paassyt hyvaan alkuun ja olen onnistunut kotiutumaan erinomaisen hyvin Irlantiin. Kayn koulua St. Paul’s Collegessa kansainvalisessa ryhmassa yhdessa oppilaiden kanssa ympari maailmaa. Samassa isantaperheessa on minun lisakseni myos espanjalainen ja italialainen oppilas, molemmat ovat kovin sosiaalisia, toisin kuin me tuppisuusuomalaiset.

Dublin on aivan mielettoman upea kaupunki, katsotaan milla mielella taalta lahtee pois, sita voisi olla saman tien vaikka pari kuukautta kun nyt on vauhtiin paassyt. Viela olisi jossakin vaiheessa tiedossa retki Aran Islandille lansirannikolle, maisemat ovat kuulemma Irlannin parhaita.

 Mutta jatkan tasta kotiin syomaan, nettikahvilassa aikaa kun on rajallisesti.