Suomen kamaralla jälleen. Joko vika on päässäni, korvissani tai molemmissa, mutta korvani eivät ole vieläkään selvinneet eilisestä lentämisestä. Mistä johtuu monta päivää kestävä korvien lukkoutuminen lentämisen jälkeen? En ole kuullut kovinkaan monen valittavan aiheesta. Vaikka kuinka koitan kiskoa purkkaa naamaan, on joka kerta sama juttu laskeutuessa: paine tuntuu räjäyttävän koko pääni enkä kuule kuulutuksiakaan enää lopulta ja hyvällä tuurilla maan kamaralla toinen korva aukeaa puoliksi. Vain toinen.
Olenko tosiaan vain yksi tuhannesta vaiko ainoa joka valittaa?

Keski-Euroopan polttavassa auringossa oltiin taas kerran siis. En viitsi kuvitellakaan millaista olisi matkailla Välimerellä, kun kahden ja puolen tunnin lentomatkan päässäkin on tukahduttavaa. Suomen koleassa tihkusateessa tosin alkaa pikkuhiljaa tulla sitäkin ikävä.

Lauantaina aamuvarhaisella kohti Dublinia, kolmeksi viikoksi. Ehkä Irlannissa ilmasto on miellyttävä näiden kahden välimuoto.

Konfirmaatio on nyt onnellisesti ohi. Itse rippikoulu oli pelkästään positiivinen kokemus, ei, ei jättänyt jälkeensä uskonnollista herätystä vaan lähinnä muistoja ja uusia tuttuja.

Helsingin Tuomiokirkossa siis sunnuntaina kello 14 oli tilaisuus. Esirukouksen lukijana pelästyin kaikuvaa ääntäni niinkin suuressa kirkossa ja alba oli kovin epämukava, mutta muuten ei mitään valittamista.

Käsivarret palaneina, 530 euroa rikkaampana ja Canonin EOS 350D:n onnellisena omistajana voin rauhallisin mielin lähteä huomenna yksikseni viikoksi Saksaan.

Keskiviikkona yhdeksän aikoihin aamulla oltiin jälleen suloisen sivistyksen parissa, takaisin Helsingissä. Puolentoista tunnin yöunien jälkeen. Lyhyesti ja ytimekkäästi kiitos kaikille lappilaisille mahtavasta riparista. Vaikken sen kummempaa uskonnollista herätystä kokenutkaan, nielin sen minkä ehdin aivan mielettömän upeita maisemia ja tutustuin uusiin ihmisiin. Jei.

Tänään oli konfisharjoitukset Tuomiokirkossa. Opin istumaan ja nousemaan kun käsketään. Mahtavaa.

Hieno kesäfiilis kaikenkaikkiaan, huomenna käyn ostamassa rippilahjakamerani ja sunnuntaina konfirmaatio ja rippijuhlat. Keskiviikkona lähden jussiksi Saksaan omatoimisesti ja 1.heinäkuuta kielikurssille Dubliniin. Tässä se kesä menee.

30 minuuttia ja lähtö, näin aluksi Helsinkiin. Edessä yksi uneton yö ja kello kuudelta huomisaamuna bussiin Rautatientorilta.

Vuorokauden kuluttua ollaan jo puolivälissä suomineitoa. En kadu, enhän?

Riparille siis lähtee hän.

Viime viikonloppuna juhlittiin sitten näköjään tämänkin viikonlopun juhlimiset. En miellä lomaa varsinaisesti alkaneeksi, kesän kyllä. Lukuvuosi on päättynyt ja on kesä mutta ei lomaa - aivan uniikki fiilis.
Toivon, että sopeudun riparille. Muuten tulee tuskaisa kesä, tai ainakin osa siitä. Oikeastaan haluaisin suoraan vain hypätä konfirmaatioon, olisiko se jotenkin mahdollista. No ei.

Viime viikonlopun juhlimisesta niin, plumpsautin muutaman oluen jälkeen puhelimeni jokeen. Rantamutaan ystäväni pelastaessa sen sieltä. Eikö sitä koskaan opi? Edes vähän paremmille tavoille. Tapahtunut ei sinänsä enää harmita, sillä puhelin meni siihen kuntoon ettei sitä enää toimivaksi saanut ja kotivakuutus korvasi uuden. Vanhan arvo oli sen verran suuri, että jäin loppujen lopuksi itse asiassa satasen voitolle tästä episodista.

Huomenna haen todistukseni, jolta en uskalla odottaa niin paljoa kymmenien kuluneen jakson aikana kertyneiden poissaolotuntien vuoksi.