Saadaanko uusilla rahoitusmuodoilla luotettavaa ja riippumatonta tutkimustietoa poliittisten päätösten tueksi?

Yksi Viitteen tavoitteista on edistää tutkimustiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa. Tästä näkökulmasta Valtioneuvoston tuoreehko periaatepäätös tutkimuslaitosten ja -rahoituksen uudistamisesta on erittäin mielenkiintoinen ja monilta osin kannatettavan kuuloinen. Uudistus on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee tutkimuslaitosten yhteensulauttamisia ja muita yhteistoiminnan muotoja. Toinen osa koskee tutkimustiedon käyttöä päätöksenteossa ja etenkin rahoituksen järjestämistä yhteiskunnallisesti vaikuttavalla tutkimukselle. Oma asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan esimerkiksi VTT:n ja Mittatekniikan keskuksen yhdistämisen vaikutuksia, joten keskityn pohtimaan yleisellä tasolla tutkimusrahoitusuudistuksen vaikutuksia.

Tutkimusrahoituksen uudistuksessa on puolestaan kaksi osiota. Ensinnäkin nykyisistä rahoituslähteistä kootaan yhteensä 70 miljoonaa euroa (vuonna 2017) uuden strategisen tutkimuksen rahoitusvälineeseen, jolla tuetaan yhteiskunnan kannalta merkittävien haasteiden ja ongelmien tutkimusta. Toinen osa vahvistaa valtioneuvoston omaa tutkimus- ja selvitystoimintaa selvästi strategista tutkimusta pienemmällä budjetilla (12,5 miljoonaa euroa vuonna 2016).

On erittäin hienoa, että hallituksessa ollaan kiinnostuneita, miten tutkimustietoa saadaan paremmin politiikan teon tueksi. Samalla herää kuitenkin huoli, että hieno idea muuttuukin tutkimustiedon ja tutkijoiden valjastamiseksi valmiiksi päätettyjen asioiden perustelemiseksi. Strategisen tutkimuksen rahoituksessa on tähän kiinnitetty huomiota niin, että valtioneuvosto asettaa rahoitettavat tutkimusteemat ja tarvittaessa niiden välisen painotuksen, mutta varsinaisen rahoituksen jakaa itsenäisesti tutkimusneuvosto, joka koostuu “tutkijoista ja tutkimuksen asiantuntijoista”. Kun tämän ryhmän koostumusta ja toimintaa käynnistetään, on oltava hereillä ja katsottava että ryhmän todellinen itsenäisyys valtioneuvostosta taataan. Tutkimusneuvoston ja erityisesti rahoitettujen tutkijoiden on saatava riittävän vapaasti laajentaa tutkimuskysymysten asettelua, että myös esimerkiksi kulloisenkin hallituksen kaavailemien uudistusten ongelmat ja vaihtoehdot pääsevät esille.

Valtioneuvoston oman selvitystoiminnan vahvistaminen herättää strategista tutkimusta enemmän kysymyksiä. Se rahoitetaan siirtämällä valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitusta valtioneuvoston suoraan hallintaan. Vaikka ainakin paperilla “kaikissa vaiheissa otetaan huomioon tutkimuksen tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu”, ei tässä mekanismissa ole vastaavaa riittävän itsenäistä väliporrasta, joka estäisi hallitusta jättämästä olennaisia, mutta itselleen epämieluisia tutkimuskysymyksiä pois selvityksistä. Lisäksi hallitus voi teettää selvityksensä tutkijoilla, joiden aikaisemman työn perusteella voi luottaa tuottavan tälläkin kertaa hallituksen kannalta mieluisia tuloksia. Tämän riskin toteutuminen ei vaadi edes tutkijoiden mitenkään tahallisesti tulkitsevan tuloksiaan tiettyyn suuntaan.

Mitä vaadittaisiin, että näiden kahden uuden rahoitusvälineen tuottama tieto sitten hyödyttäisi yhteiskuntaa ja olisi luotettavaa? Ainakin kaikkien näin rahoitettujen tutkimusten ja selvitysten tulisi olla julkisia, jotta sekä suuri yleisö että muut tutkijat pääsevät tutustumaan tutkimusten lähtökohtiin, toteutukseen ja johtopäätöksiin. Tutkijoiden riippumattomuutta päätöksenteosta on hieman vaikeampi arvioida. Yksi hieman epämääräinen kriteeri voisi olla, että tutkijat uskaltavat tuoda julki tuloksia, jotka ovat ristiriidassa tehtyjen tai tehtävänä olevien päätösten perustelujen kanssa. Hyvä esimerkki tästä on lohikiista, jossa tutkijat ovat kritisoineet Maa- ja metsätalousministeriön asettamia kalastuskiintiöitä liian suuriksi. Toinen esimerkki on selvitys uuden metsälain vaikutuksista. Siinä tutkijat totesivat, että uusi metsälakiehdotus heikentää luonnon monimuotoisuutta. Jos tämänkaltaisia ulostuloja ei uusilla rahoitusvälineillä rahoitettujen tutkijoiden joukosta tule, jokin lienee vialla.

Uhkakuvista huolimatta näen kuitenkin erityisesti strategisen tutkimuksen rahoituksen tarjoavan mahdollisuuksia parantaa tutkimustiedon käyttöä poliittisessa päätöksenteossa. Täysin riippumattomat tutkijat, joiden tutkimus ei ikinä päädy yhteiskunnallisten vaikuttajien pöydälle, eivät juuri vaikuta yhteiskuntaamme.

Antti-Ilari Partanen

Viitteen hallituksen jäsen