”Monitoimiallas” — Kemijoki Oy:n uusin rakennushaave

Vesirakentaminen ei ole suinkaan uusi ilmiö, päinvastoin: jo roomalainen arkkitehti M. Vitruvius Pollio — joka oli luultavasti keisari Augustuksen rakennuttajavirkamies — käsittelee teoksessaan De architectura, libri decem rakennusten lisäksi esim. kanavia ja viemäröintiä, ja vielä hieman ennen häntäkin thessalonikalainen runoilija Antipatros (n. 120—63 eKr.) ehti ylistää vesimyllyn siunauksellisuutta. Kiinassa on ensimmäisestä kanavasta maininta 6. vuosisadalta sekä pato- ja kastelujärjestelmistä 8. vuosisadalta eKr. Meillä Suomessa ensimmäinen historiankirjoituksen tuntema vesirakennuskohde oli Maarian (nykyisin Turun) Halistenkoskessa sijainnut Turun piispan mylly vuodelta 1352, ja vuodelta 1384 on maininta Lohjan pappilan myllystä; 1400-luvulta onkin sitten jo useita mainintoja ja myllyihin viittaavia paikannimiä.

Tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta tai lukemasta Pohjois-Suomen suurista vesirakennuskohteista, Kemijoen patoamisesta sekä Porttipahdan ja Lokan tekojärvistä, joista jälkimmäinen on suuri koko Länsi-Euroopan mittakaavassa. Kaikkiaan maassamme on 32 yli yhden neliökilometrin suuruista tekojärveä, joista suurin osa on rakennettu 1960-luvulta lähtien tulvasuojelu- ja voimatalous­käyttöön; jo ennen 1960-lukua oli voimalaitosten patoaltaita, joita ei kuitenkaan voida pitää varsinaisina tekojärvinä. Tekojärven tai tekoaltaan määrittelyperustetta hieman muuttaen keinotekoisten altaitten lukumääräksi saadaan vähän yli 40, jolloin mukaan laskettaisiin esim. Uudenkaupungin makeavesiallas ja muutamia luonnonravintolammikoita (voimakkaasti muutetun luontaisen vesialueen ja tekojärven raja saattaa sekin olla häilyvä). Jos kaikki tietävät ainakin nimeltä Lokan ja Porttipahdan, niin harvemmille lienevät tuttuja vaikkapa Patanan, Liikapuron, Varpulan ja Pitkämön tekojärvet, kun taas ainakin Seinäjoen seudulla tunnetaan virkistyskäyttökohteina merkittävät Kalajärven ja Kyrkösjärven tekojärvet.

Kemijoki sivujokineen, voimalaitoksineen, altaineen ja patoineen on ollut esim. Lapin Kansan kestoaihe ainakin koko viime sotien jälkeisen ajan, jolloin Vuoksen vesivoiman menettäminen Neuvostoliitolle pakotti sotakorvauksia maksaneen maan kääntämään katseensa maan suurimman joen vesivoimaan. ”Jokiyhtiö” eli Kemijoki Oy perustettiin vuonna 1954 Kemijoen vesistöalueen vesivoiman rakentajaksi ja vesivoimatuotannon toteuttajaksi. Viime kuussa (18. tammikuuta) yhtiö ilmoitti, että se on ”Lapin liiton pyynnöstä selvittänyt vaihtoehtoja monitoimialtaalle, jolla voidaan vähentää tulvariskejä Kemijoen vesistöalueella, erityisesti Rovaniemen tulvaherkillä alueilla.” Edelleen yhtiön mukaan ”[h]uolellisella ja ympäristönäkökohdat huomioon ottavalla suunnittelulla on toteutettavissa tulvantorjunta-allas, jolla on valtakunnallista merkitystä myös säätötehon tuottajana”. Kieltämättä monitoimiallas kuulostaa yhtä kauniilta kuin monitoimitalot, joista useat ovat kuitenkin pääasiassa urheilutiloja, mutta monilla vesirakentamishankkeella on vuosikymmeniä ollut suunnitelman ja vesioikeudellisen luvan mukaan useita käyttötarkoituksia — kyllä selvityksessä silti tekojärvi-sanakin on käytössä.

Selvityksessä on päädytty peräti neljään vaihtoehtoiseen hankekokonaisuuteen. Tässä verkkokirjoituksessa ei ole syytä eikä tilaa lainata 79-sivuisesta selvityksestä kuin vertailu- ja johtopäätösosaa: ”Yhteenvetona voidaan todeta, että tulvasuojelun, energiatuotannon ja kannattavuuden sekä aluetalouden kannalta parhaat vaihtoehdot löytyvät hankekokonaisuuksien 3 ja 4 toteuttamisesta yhdessä eli Siekakönkään, Saija I:n, Saija II:n ja Joutsijärven altaan toteuttamisesta yhdistettynä Kemijärven säännöstelyn korottamiseen ja hankekokonaisuudesta 1 eli jostain Kemihaaran allasvaihtoehdosta. Luonnontalouden kannalta hankekokonaisuus 4 eli Kemijärven korotus yhdistettynä Joutsijärven korotukseen näyttäisi aiheuttavan vähiten haitallisia vaikutuksia, mutta täällä taas haitalliset vaikutukset rakennettuun ympäristöön ovat suurimmat. Kaikkien hankekokonaisuuksien osalta Natura-alueet ja/tai koskiensuojelukysymykset vaativat erityis­järjestelyjä.” (Viimeisen virkkeen kursivointi tässä — ”erityisjärjestelyjä” ei ole juurikaan yksilöity.) Kemijoki Oy vetoaa erityisesti ilmastonmuutokseen ja siihen, että Rovaniemen kaupunki on tulvavaara-aluetta. Tunnustus rehellisyydestä on annettava varsinaisen tekstiosuuden viimeiselle kappaleelle: ”Huolellisella ja ympäristöarvot huomioon ottavalla suunnittelulla sekä oikeilla rajauksilla voidaan merkittävästi minimoida luontoarvoille kohdistuvia haitallisia vaikutuksia. Tosiasia kuitenkin on, että täysin haitatonta sähköntuotantotapaa ei ole olemassa.”

Vuotoksen tekoaltaan rakentamisen estivät Vaasan hallinto-oikeus ja sitten vielä KHO vuosikirjaratkaisullaan. Keskusta haluaa kuitenkin yhä pitää tekoallashankkeita esillä mm. alueen työllistäjinä — mitä vaikutusta taas ei käytännössä ole enää rakentamisvaiheen jälkeen (minkä Kemijoki Oy:kin myöntää, selvityksen kohta 7.5.4.2, sivu 59). On toki myönnettävä, että Lokka ja Porttipahta alkavat nyt vuosikymmenten jo kuluttua rakentamisvaiheen päättymisestä muistuttaa säännösteltyjä luonnonjärviä, mutta samalla loiset ovat alkaneet pilata tekojärvien kalastoa entistä pahemmin.

Jari J. Marjanen
Viitteen hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja